Kevät on tullut, ne vähäisetkin lumen rippeet ovat lähteneet metsistä ja se tietää mejäilevälle koira-ihmiselle vain yhtä asiaa! Veret sulamaan, veretyssieni, merkkauskrepit, valjaat ja liina kaivetaan esiin talven kätköistä, ja metsään mars.
Pepillä on parasta aikaa juoksuaika, joten dreeveri on joutunut asumaan äitini luokse evakkoon. Peikon osalta siis mejä-startti tältä keväältä saa odottaa vielä pari viikkoa, mutta tein Pepille viikonloppuna sen ensimmäisen verijäljen. Pituutta jäljellä ei ollut kuin 20-30 metriä, ja ihan pelkkä suora linja, mutta ajattelin, ettei tehdä pitkää, jos vaikka koira vähän ujostelisi veren hajua... Hyvin tunsin koirani, ja jälki oli ihan riittävän pituinen.
Jäljen lähdössä Peppi haisteli pitkään ja mietteliäänä verta, taisi vähän pelottaakin junnua :) Minun pienellä avustuksellani rohkeni lähteä seuraamaan jälkeä varovasti, mutta pikkuhiljaa edeten. Muutama miettimishetki pidettiin, mutten hoputtanut koiraa, vaan annoin sen aivonystyröiden tehdä töitä ja rekisteröidä tekemäänsä. Lopulta päästiin kaadolle, annoin taas koiran hetken rauhassa tutkia sorkkaa kauempaa kehuen ja kun menin taputtamaan koiraa, niin sille tuli kiire ottamaan hirven sorkka suuhunsa ja kantoon. Ylpeänä Peppi sitten kantoi jäljestämänsä "hirven" pois metsästä.
Jäljellä oli ikää 24 tuntia, ja hienosti Peppi jäljesti ihan jäljen päällä, vaikka hienoinen sivutuuli kävikin. Nenä pysyi hienosti maassa, ja veri selvästi kiinnosti alkujännityksestä huolimatta.
Mahtava koira!
